maanantai 18. marraskuuta 2019

Tiimeistä ja niiden johtamisesta

Marraskuun Tredu-Gradia -kehittäjäesimiesten valmennuspäivän teemana oli johtaminen ja esimiestyö itse-, tai ehkä paremminkin, yhdessäohjautuviin tiimeihin perustuvassa organisaatiossa.

Tarkastelimme tiimejä sekä esimiehen oman ihmis- ja johtamiskäsityksen että tiimiläisten omaksuman roolin perusteella. Valmentajamme Ari Hyyryläisen esittämä nelikenttä tiimitoiminnasta kuvaa näitä molempia ulottuvuuksia:


Itse-(tai yhdessä)ohjautuvuuden kehityskulkua kuvaa hyvin myös Arin esittämä dia sekä esimiehen että tiimin kehitysvaiheista:

Totesimme, että sekä esimiehen että tiimiläisten tulee kasvaa rooliinsa. Usein kokeneetkin asiantuntijajäsenet tarvitsevat aikaa omaksua tiimimäisen toimintatavan. Koulutusorganisaatioissa opettajuus on perinteisesti perustunut varsin autonomiseen, jopa yksintekemisen kulttuuriin. Aidosti yhdessä tekeminen, tarvittaessa kompromissienkin tekeminen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi voi olla vaikeaa. Samoin esimiehen tulee tietoisesti luopua mahdollisesta ratkaisukeskeisestä ja kontrolloivasta johtamisotteestaan. Tarpeeton mikromanageeraus lienee nopein keino laskea tiimin motivaatiota. Yhteisiin tavoitteisiin ohjautuvan tiimin rakentamisessa esimiehen valmentava ja "emperoiwa" johtamisote onkin ensisijaisen tärkeä.

Yhdessä ohjautuvalla tiimillä on yhteinen tavoite, keskinäinen riippuvuus ja yhteinen vastuu tuloksesta. Kun nämä ovat sekä esimiehellä että kaikilla tiimin jäsenillä selkeänä mielessä, on tiimin mahdollista voimaantua ja kokea  autonomiaa vapaudesta tehdä omalla tavalla.

Vielä yksi dia Arin materiaaleista: tämä kuva visualisoi hyvin sitä, miten tiimin ideaalikoko on kuvan ensimmäinen rivi, noin 3-6 hlöä. Suurammissa ryhmissä vuorovaikutussuhteiden määrä on hallitsematon ja toisaalta liian suuressa ryhmässä kaikki eivät varmasti enää vuorovaikuta ja kontribuoi tasavertaisesti.


Tulevaisuusverstas


Päivän lopuksi teimme oppilaitoskohtaisesti Arin rakentaman mallin mukaisen tulevaisuusverstaan. Tällä kertaa siis tiimimäisen organisaation luomisesta ja edelleen kehittämisestä omissa organisaatioissamme. Tässä ohjeet verstaan kulkuun (aikaa tarvitaan noin 30-45 min ja pääosa työskentelystä tapahtuu pienryhmässä):

  1. Päätetään, mitä vuotta lähdetään tarkastelemaan (nykyisessä muutosvauhdissa aikajänne ehdottomasti alle kymmenen vuotta).
  2. Kuvitellaan ensin henkilökohtaisen elämän osalta ko. vuosi - mitä koet, näet, teet? Kirjataan nämä vain itselle ja jaetaan kirjatusta haluttu osa pienryhmässä.
  3. Seuraavaksi kuvataan tehtäväksiannon mukaisen teeman (tässä tapauksessa tiimimäisen organisaation toiminta) ihannetilanne ko. vuonna - tämä tehdään pienryhmässä yhdessä. Kirjataan muutama (3-4) toimintatapaa, joista ihannetilanne syntyy. Siis: mikä toimii ja mistä sen voi nähdä ja kokea?
  4. Palataan takaisin nykyhetkeen ja arvioidaan, mikä nykyisessä (tässä tapauksessa siis tiimi)toiminnassa on pielessä: mikä ei todellakaan toimi tavoitellun tulevaisuuskuvan kannalta?
  5. Rakennetaan ensimmäiset askeleet haluttuun suuntaan: mitä tulisi lähteä tekemään, jotta ihannetilanne saavutettaisiin. Ensimmäinen askel, toinen askel jne...
Ihannetilanteissamme tiimit oliva mm. aidosti koulutuspäällikön työn tuki mm. vuosisuunnittelussa / työn resurssoinnissa. Tiimit voisivat ihannetilanteessa kantaa myös vastuuta yritysasiakkaiden kontaktoinnista ja koulutuspalvelujen tuotteistamisesta. Visioimme myös eri koulutusalojen tiimivastaaville yhteistä, omaa tiimiä, joka mahdollistaa yhdessä oppimisen ja hyvien käytänteiden tehokkaamman levittämisen.