tiistai 5. maaliskuuta 2019

Vertaisuus, vuorovaikutteisuus, yhteisöllisyys

Nämä periaatteet sovimme aloitustapaamisessamme Jyväskylässä JYMY:n "pohjoisen" alueen, eli pirkanmaalaisen Tredun ja keskisuomalaisen Gradian muodostaman alueverkoston toiminnan kulmakiviksi kesäkuussa 2018. JYMY-työskentelymme perustuukin molemmista organisaatioista nimettyjen kehittäjäesimiesten (koulutuspäälliköitä) ja hanketoimintaa koordinoivien projektipäälliköiden vuorovaikutteiseen vertaistyöskentelyyn. Ennen JYMY-hankkeen aloitusta emme tunteneet toisiamme, joten luomme tässä myös uusia vertaisverkostoja. Yhteisenä tavoitteenamme on vahvistaa sekä omaa että tietysti siinä samalla myös organisaatioidemme muutosjohtamis- ja muutosviestintäosaamista.

Keskinäisissä tapaamisissamme olemme tutustuneet toisiimme ja luoneet luottamuksellista, vertaisuuteen perustuvaa ilmapiiriä. Olemmekin jakaneet sekä hyviä, että myös niitä ei niin hyviä, käytänteitä muutosten turbulenssissa,  reformin ja organisaatiouudistustemme keskellä. 

Osa keskinäisistä tapaamisistamme on rakentunut Jamk:in ammatillisen opekorkean toteuttaman Esimies muutostarinan kertojana -valmennuksen teemojen ympärille. Valmennuksessa olemme saaneet oppia ja kokemusta erityisesti aidon dialogin merkityksestä muutosjohtamisen ja -viestinnän keinona sekä huomanneet, miten voimaannuttavia merkitykselliset keskustelut ovat! Olemme tehneet jo ensimmäisiä, varsin onnistuneita kokeiluja opituista menetelmistä omissa työyhteisöossämme, ja tulemme jakamaan oivalluksiamme ja kokemuksiamme lisää tässä blogissa lukijoidemme hyödyksi.


Kuva: Jaana Raukola, JYMY-projektipäällikkö Tredussa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti