Maailma ei ole valmis ja vain muutos on pysyvää

Ammatillinen koulutus työn ja (työ)elämän murroksessa

"Muutos ei tule enää koskaan olemaan niin hidasta kuin se on nyt". Tämä, mm. Nokian hallituksen pj:n Risto Siilasmaan arvioima kehityskulku saattaa tuntua meistä ammatillisen koulutuksen toimijoista jopa absurdilta. Juurihan olemme käyneet läpi valtavaa muutosprosessia aina lainsäädännöstä, rahoituksesta, organisaatiorakenteista, tutkintojen perusteista ja työajan määräytymisestä lähtien. Muutoksen vauhti on kuitenkin niin nopeaa, jopa eksponentiaalista, ettemme voi tuudittautua oletukseen siitä, että muutokset olisivat osaltamme edes vähäksi aikaa ohi.
Tulevaisuudentutkija Risto Linturi onkin arvioinut, että "nykyaika eroaa 1900-luvun alusta yhtä paljon kuin 2040-luku tulee eroamaan nykyajasta". Tärkeimpinä tekijöinä tälle kehitykselle hän mainitsee itsediagnostiikan ja biohakkeroinnin kehittymisen, virtuaali- ja lisätyn todellisuuden läpimurron sekä älykkäiden (palvelu)robottien yleistymisen. Meidän on vaikeaa tai jopa mahdotonta arvioida ja ennakoida noita 2040-luvun työtehtäviä. Suuri osa opiskelijoistamme tulee kuitenkin elämään ja toimimaan työelämässä vielä pitkälle tuon jälkeenkin. Joidenkin arvioiden mukaan nykynuoret tulevat työurallaan työskentelemään viidellä eri toimialalla ja jopa 17 eri ammatissa - mitä ne sitten tulevatkaan olemaan.

Ammatillisen koulutuksen asema ja rooli työelämäläheisenä toimijana pakottaa meidät koko koulutusjärjestelmämme joustavimmiksi ja ketterimmiksi muutosten tyrskyjen vastaanottajiksi. Voikin toki sanoa, että reformilainsäädännön myötä olemme vahvasti etukenossa siihen suuntaan, mitä myös korkea-asteen oppilaitoksilta tulevassa jatkuvan oppimisen reformissa odotetaan. Nyt meidän on vain otettava kaikki reformilainsäädännön mahdollistamat toimintatavat aktiiviseen työkalu- ja ohjauspakkiimme. Tässä(kin) toimintatapojen uudistamisessa esimiestyö ja aidosti osallistava muutosjohtaminen ovat avainasemassa.

Osaamisvaatimusten muutos

Työelämän murros, ja varsinkin digitalisaation kehitys pakottaakin meidät jatkuvasti päivittämään niin tutkintojemme ja koulutustemme sisältöjä kuin oppimisen tapoja ja paikkojakin. Tarkasti rajatut, matalan osaamistason rutiiniluonteiset työtehtävät tulevat häviämään, tai ainakin merkittävästi vähenemään ensimmäisinä. Huomiotavaa toki on, että automatisaatio ja robotisaatio myös luovat jatkuvasti uutta työtä, esimerkiksi Uudenkaupungin autotehtaalla ei olisi yhtään työpaikkaa ilman siellä työskentelevää 500 teollisuusrobottia. Oleellista onkin tunnistaa se, että automatiikan luoma uusi työ edellyttää aivan toisenlaista osaamista kuin se työ, joka näillä roboteilla korvattiin. Käsitteenä humaniikka kertoo ihmistyön ja robotiikan uudesta liitosta, joka paitsi luo uudenlaista työtä, myös kasvattaa työn tuottavuutta ja hyvinvointiamme aivan uudella tavalla.

Osaamistarpeisiin vastaamiseen tarvitaan näin varsin tiuhaa tutkintojen perusteiden uudistamista ja täydentämistä, tätähän toki tehtiinkin viimeisimmässä uudistuksessa. Vaikkapa merkonomin tai levyseppähitsaajan ammattitaitovaatimukset ovat uudistetuissa tutkinnon perusteissa kovin erilaiset kuin niitä edeltäneissä. Tutkinnon osissa on huomioitu erityisesti digitalisaation aiheuttama osaamisen muutos sekä toimialojen palvelullistuminen. Seuraavaksi odotetaan ainakin nykyistä joustavampia mahdollisuuksia liittää tutkintoon osia toisista tutkinnoista, tämä lisäisi merkittävästi tutkintojen työelämälähtöisyyttä ja vastaisi uusiin, hybridimäisiin osaamistarpeisiin entistä paremmin. Lainsäädännön ja myös rahoituksen mahdollistama yksittäisten tutkinnon osien suorittaminen kokonaisten tutkintojen sijaan onkin yksi selkeä ammatillisen kouluksen vastaus ja instrumentti aidosti työelämälähtöiseen osaamisen tuottamiseen.

Tämä kaikki edellyttää myös tulevaisuusorientoitunutta pedagogiikkaa ja opettajan identiteettiposition muutosta

Koneistuvassa ja tekoälyistyvässä maailmassa ja työelämässä lohdullista on se, että ihminen luultavasti pärjää siellä parhaiten omilla luontaisilla vahvuuksillaan. Tärkeimmiksi tulevaisuuden työelämätaidoiksi mainitaan mm. ongelmanratkaisukyky, luova ajattelu, innovointikyky, vuorovaikutus- ja tiimityötaidot, ja jopa tärkeimmäksi oppimaan oppimisen taito ja halu. Tähän liittyy läheisesti resilienssi, joka tarkoittaa ihmisen kykyä sietää epävarmutta ja toipua pettymyksistä, esimerkiksi työpaikan menettämisestä tai ammatin häviämisestä. Näiden pehmeämpien inhimillisten taitojen lisäksi kyky ymmärtää ja käyttää tietotekniikkaa sekä kyky matemaattiseen ajatteluun luovat tulevaisuuden työelämän menestyjiä, sosiaaliset nörtit tulevat varmasti työllistymään myös tulevaisuudessa. Vanhentumatonta osaamista onkin myös yleis- ja ammattisivistys, joka kantaa myös työelämän murroksessa.

Huomiommehan näiden taitojen ja ominaisuuksien kehittymisen mahdollisuudet käyttämässämme pedagogiikassa ja didaktiikassa? Vaikka emme tarkasti tietäisi, millaisissa ammateissa ja millaista substanssiosaamista opiskelijamme tarvitsevat vaikkapa viiden tai kymmenen vuoden päästä, voimme olla melko varmoja, että näitä kykyjä he tulevat työssään tarvitsemaan. Nämä taidot eivät vanhene, eivätkä koneet aivan heti tule päihittämään niissä ihmistä.Opettajuuden identiteettiposition muutosta onkin tasapainoilu ammatin substanssin opettamisen ja näiden, ns. metataitojen kehittymisen tukijana. Toinen opettajuutta uudistava tekijä on opiskelijan ammatillisen identiteetin tukemisen sijaan osata tukea hänen osaamisidentiteettinsä, minäpystyvyytensä sekä resilienssinsä vahvistumista.

Lopuksi vielä meistä 2010-luvun ihmisistä varsin huvittava kuva. Siinä ranskalainen taitelija on visioinut noin vuonna 1900 koulua 100 vuoden päähän, vuodelle 2000. Hänen ennakoinneissaan tieto siirtyisi käsin veivattavasta kirjamyllystä kaapeleiden ja kypärien kautta suoraan opiskelijoiden päähän (kaikki muuten edelleen poikia). Eipä ole ollut ajatusta tai visiota sähköstä saatika internetistä. Huvittavuudessaan tämä kuva kertoo hyvin siitä, miten vaikea meidän on irrottautua tulevaisuusajattelussamme nykyisyyden kahleista. Näin on varmasti käynyt meillekin visioidassamme tulevaisuuden koulua tai työelämää.

Tällaisista, osin vähän pidemmällekin tulevaisuuteen luotaavista muutosjohtamisen paineista keskustelimme viimeisimmässä JYMY-kehittäjäesimiesten tapaamisessa Tampereella. Taisimme kaikki todeta, etteivät muutokset tosiaankaan taida jäädä tähän, ja ei todellakaan, maailma ei vieläkään ole valmis.

Menetelmä kompleksisen ja systeemisen toimintaympärisön haasteiden ratkomiseen

Tredu-Gradia kehittäjäesimiesten tapaamisissa on harjoiteltu myös tulevaisuustyöskentelyä ja kompleksisen maailman haasteiden ratkomista. Käytimme hieman oikaistuna yhtä tulevaisuuden tutkimuksen menetelmää, pehmeää systeemimetodologiaa (englanniksi SSM), ratkomaan mm. ammatillisen koulutuksen jatkuvan haun haasteita. 

Ohjeet SSM-tyyppiseen ongelmanratkaisuun:

VAIHE 1: ONGELMAN MÄÄRITTÄMINEN

Määritellään ongelma:

Asian historia: 

Tilanteen omistajien nimeäminen: 

Tilanteen mahdolliset muuttajat: 

Sisäiset muutospaineet: 

Ulkoisten muutospaineiden nimeäminen: 

VAIHE 2: VISIOIDEN MÄÄRITTÄMINEN

a) Mitä ollaan nyt? Ydinmääritelmän laatiminen CATWOE:n avulla

C = asiakas: 
A = toimijat: 

T = muutosprosessi: 

W = maailmankuva: 

O = muutoksen mahdolliset pysäyttäjät: 

E = rajoitukset: 

Ydinmääritelmä muotoutuu seuraavanlaiseksi:

b) Ydinvisio ydinmääritelmän pohjalta: Mitä halutaan olla vuonna 202x:

Vaihe 3: Nykytilan analyysi ja vertailu vision kanssa: 

Vaihe 4: tiekartta / toimintasuunnitelma ja vastuut vision mukaisen toiminnan saavuttamiseksi step 1 / step 2 / step 3 / jne.